Moninaisuus ei ole trendi, vaan ihmisoikeus
Puheenvuoro julkaistu Turun Sanomissa 16.1.2026

Sukupuolen moninaisuus on monimuotoinen kokonaisuus. Sukupuoli ei ole kaksijakoinen, vaikka juridisesti Suomessa sukupuolia on kaksi, nainen ja mies, jotka määritellään syntymässä. Ihminen voi olla nainen, mies, muunsukupuolinen tai sukupuoleton. Mikään näistä ei kuitenkaan määritä sitä, miten ihminen itse kokee oman sukupuolensa. Jokaisen ihmisen sukupuoli on yksilöllinen.
Sukupuolen moninaisuus kattaa sekä enemmistöt että vähemmistöt, kuten trans- ja intersukupuoliset henkilöt. Moninaisuuteen kuuluu myös sukupuolen ilmaisu, eli tavat, joilla ihminen ilmaisee sukupuoltaan itselleen ja muille. Sukupuolen ilmaisullaan, kuten vaatetuksella sekä ilmeillä ja eleillä, ihminen voi joko korostaa omaa sukupuoltaan tai yrittää häivyttää sitä. Lisäksi ihmisten kehot eivät ole samanlaisia, vaan jokaisella on oma ainutlaatuinen kehonsa.
Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat henkilöt, joiden seksuaalinen suuntautuminen ei ole heteroseksuaalinen, eli kiinnostus ei kohdistu vastakkaiseen sukupuoleen. Seksuaalinen suuntautuminen puolestaan kertoo siitä, keneen ihminen tuntee emotionaalista, romanttista tai seksuaalista vetovoimaa. Tätä ei voi tahdonvoimalla itsessään muuttaa, mutta seksuaalinen suuntautuminen voi vaihtua elämän aikana. Erilaisia seksuaalisen suuntautumisen määritelmiä on paljon, ja jotkut ihmiset eivät tunne lainkaan seksuaalista vetovoimaa toisia kohtaan. Tärkeintä onkin kysyä henkilöltä itseltään, miten hän määrittelee itsensä ja mitä se hänen kohdallaan tarkoittaa.
Yhteiskunnassa on yhä vahvoja sukupuoleen, heteroseksuaalisuuteen ja parisuhteisiin liittyviä normeja. Näitä ajattelua ja toimintaa ohjaavia tapoja ei usein tunnisteta. Tämä näkyy myös sosiaali- ja terveyspalveluissa, joissa ammattilaisten tiedot sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuudesta ovat edelleen usein puutteellisia. Sote-ammattilaiset saattavat kokea myös epävarmuutta siitä, miten kohdata vähemmistöryhmiin kuuluvat asiakkaat kunnioittavasti ja oikealla tavalla.
Tutkimusten mukaan väärinsukupuolittaminen ja syrjivät asenteet heikentävät vähemmistöjen hyvinvointia ja johtavat jopa terveyspalveluiden välttelyyn. Palveluissa syrjintä on usein tahatonta ja johtuu tietämättömyydestä, mikä voi tuntua asiakkaasta loukkaavalta. Epävarmuutta ja tietämättömyyttä koetaan siitä, miten kutakin asiakasta tulisi puhutella ja miten heidän kehoistaan tai siihen liittyvistä toimenpiteistä tulisi puhua, jottei loukkaa asiakkaan oikeutta määritellä sukupuoltaan ja sen ilmaisua. Sote-alan ammattilaisten ja opiskelijoiden koulutukseen tarvitaankin enemmän tietoa sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, ja moninaisuutta kunnioittavasta kohtaamisesta.
Turun ammattikorkeakoulussa äskettäin alkanut Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) rahoittama Moninaisuuden Taidot-hanke vastaa näihin tarpeisiin vahvistamalla sote-alan ammattilaisten osaamista kohdata sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöä edustavia asiakkaita yhdenvertaisesti ja sensitiivisesti. Hankkeessa kehitetään yhdessä varsinaissuomalaisten sote-alan ammattilaisten ja opiskelijoiden kanssa digitaalisia, käyttäjälähtöisiä materiaaleja. Ne tarjoavat konkreettisia työkaluja sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden ymmärtämiseen sekä kohtaamistaitojen kehittämiseen asiakastyössä. Hankkeen tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja kehittää sateenkaarisensitiivistä palvelukulttuuria. Materiaalit tullaan julkaisemaan avoimesti kaikkien saataville.
Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus ei ole alati muuttuva trendi, vaan seksuaalioikeus, joka kuuluu ihmisoikeuksiin. Jokaisella ihmisellä on oikeus ilmaista itseään ja päättää omasta kehostaan ilman pelkoa tai syrjintää, sekä tulla kohdatuksi omana itsenään. Seksuaalioikeudet sisältävät myös oikeuden tietoon, palveluihin, yksityisyyteen ja tasa-arvoon. Ne ovat välttämättömiä yksilön hyvinvoinnille sekä yhdenvertaisen yhteiskunnan rakentamiselle.
Kirjoittajat:
Tiina Murto, FT, yliopettaja, Moninaisuuden Taidot -hankkeen projektipäällikkö, Turun ammattikorkeakoulu
Satu Halonen, lehtori, auktorisoitu seksuaalikasvattaja (SSS), auktorisoitu seksuaalineuvoja (SSS), Turun ammattikorkeakoulu
Heidi Ristseppä, lehtori, seksuaaliterapeutti, auktorisoitu seksuaalineuvoja (SSS), Turun ammattikorkeakoulu
Julkaistu Turun Sanomissa 16.1.2026
